perjantai 19. maaliskuuta 2010

Jännitystaso nouseeee

Ei voi kyllä mitenkään uskoa että ylihuomenna on kisat, ää! Alkukausi on täysin lentäny siivillä. On kyllä ihan mieletöntä, että on taas kisat, kun noista edellisistä on jo ihan liian kauan. Vaikka ollaanki jo joidenkin ohjelmia nähty nii on kiva päästä näkemään kaikkien muidenkin ja ennenkaikkea tietysti kisaamaan ;) me niinkun kaikki muutkin varmaan odotetaan myös jännityksellä junnujen MM-karsintakisaa ja pidetään tietysti Safirille peukkuja ja varpaita pystyssä!!

Nyt tällä viikolla ollaan vihdoin päästy kunnolla tekemään neljäsosia, puolikkaita ja tietty kokonaisia. Treeneissä on ollu tosi hyvä fiilis ja treeniä on paahdettu sata lasissa. Ihanaa kun ei olla enää siinä jumittavassa ohjelmanrakennusvaiheessa vaan saa raataa ja paiskia töitä ihan kunnolla! Sen verran voi tosta ohjelmasta sanoa, että ei oo kyllä mistään kevyemmästä päästä. Reidet on aina ihan mukavasti hapoilla treenien jälkeen. Toisaalta toi ohjelmakuntokaan ei oo vielä ihan parhaimmassa mahollisessa kunnossa :D meiän abeilla on ollu aika raskas viikko, sillä niillä on vissiinki molemmilla ollu kolmet kirjotukset! Siitä huolimatta kaikki on jaksanu treenata ihan täysillä ja ollaanki saatu hyvää tulosta aikaan.

PNV:n oma video- ja valokuvaaja Petri on tällä kaudella ollut aina tiistaisin ja torstaisin Pikessä kuvaamassa kaikkien ohjelmia, jotka voi sitten saman tien kattoa sen salin ylätasanteella sijaitsevalta näytöltä. Se on ollu kyllä iha huippujuttu, koska virheet pystyy niin paljon paremmin korjaamaan kun näkee ne ite. Kiitos siis siitä Petrille ;)
Harkkakisat meillä oli viime viikon tiistaina. Siellä oli kaikki PNV:n joukkueet ja tupa täynnä katsojia tietenkin. Meillä se suoritus ei mennyt kyllä ihan nappiin, mutta saatiin rakentavaa palautetta, jota on nyt sitten toteutettu ahkerasti.

Huomenna meillä on vielä kolmen tunnin treenit, jotka sisältää baletin. Ollaan myös baletissa katottu ohjlemajuttuja, niinkun käsiä ja nilkkoja ja sensellaisia. Huomisten treenien jälkeen käydään kotona suihkussa ja syömässä ja sitten hypätäänkin Turun junaan. Päätettiin lähteä jo lauantaina, ettei tarttis sitten sunnuntaina herätä niin aikasin :) me mennään Caribiassa siis seittemällä, kun Roosa parantelee vieläkin sen jalkaa, jossa on hiusmurtuma. Kisafiilikset on jo nousussa ja jännitystäkin on jo vähän ilmassa!

Mä lähen nyt tekemään viimeisiä ratkaisevia videoanalyysejä ;) Turussa nähdään ja tsemppiä kaikille joukkeille!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä tytöt! <;

Anonyymi kirjoitti...

olis kiva kuulla ja nähdä kuvia teiän historiasta myös! Kaikkii vanhoja musiikkeja, kuvia yms :)

musamasa

Anonyymi kirjoitti...

joo , jotain vanhoi kuvii :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiva ohjelma teillä ja hiomalla tulee ihan loistava. Tsemppiä harjoitteluun!

Suvituuli kirjoitti...

Kiitos kovasti :)
Vois kyllä laittaa jonkun sellasen kollaasin tai muistelon tai jonkun kohtapuoliin!

Anonyymi kirjoitti...

kiva! (:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa haluisin tietää mikä se teiän tän kevään musiikin nimi on! :)

tsemppiä harjoitteluun!

Suvituuli kirjoitti...

Se musa on Prokofjevin baletista Romeo ja Julia ja sen nimi on Montagues and Capulets :) me laitetaan kohta postaus Caribia Cupista nii siihen tulee kanssa tosta teemasta ja musiikista enemmän. Ja kiitos!