tiistai 1. joulukuuta 2009

All good things come to an end

Niinhän se aina käy. Taas on yksi kausi purkissa, vaikka ei ihan toivotulla tavalla... Kauheesti ei oo sanoja riittäny tässä lähiaikoina ja sen takia kirjottelen vasta nytten. Pettymyksestä toivutaan kuitenkin pikkuhiljaa ja ehkä olis nyt aika kertoa vähä fiiliksistä (: Viikkojen ja kuukausin armottoman treenaamisen ja huhkimisen jälkeen me oltiin valmiita astumaan estradille viimeistä kertaa. Varsinkin viimesen viikon treeneissä me saatiin uudenlaista varmuutta ohjelmaan ja kaikilla oli hyvä mieli lähteä kauden viimeiseen koitokseen Turun Kupittaalle.



Kohti Turkua lähdettiin seuran yhteisbussilla jo perjantaina. Matka meni ihan sujuvasti ja perillä käytiin syömässä ja oikeastaan melko pikaseen mentiin nukkumaan. Aamulla herätys oli melko aikasin ja bussi hotellilta suuntasi kohti Kupittaata. Lauantaiharkka ei mennyt ihan nappiin vaan meno näytti aika hermostuneelta. Kaikenlaisia pikkutiputuksia ja mokia sattui, mutta se pistettiin alkujännityksen piikkiin ja unohdettiin huono suoritus keskittyen iltapäivään. Me mentiin takasin hotellille vähäks aikaa ja tultiin sitten takasin kannustamaan muita PNV:n joukkueita. Oma lämppä me alotettiin tauolla. Saatiin onneksi käyttää tauolla mattoakin vähän aikaa. Suoritus oli joskus viiden aikaan ja meni kyllä harkkaa paremmin! Ei kuitenkaan oltu täysin tyytyväisiä, sillä nollasuoritus jäi vieläkin uupumaan ja muutamia eriaikaisuusvirheitäkin sattui. Pisteet lauantaille olivat 5.15+3.10+8.35=16.60 ja niillä olimme sijalla kolme.



Sunnuntaiaamuna saatiin nukkua vähän pidempään koska harkka oli myöhemmin. Heti aamutuimaan alkoi kuitenkin jo laittautuminen. Tällä kertaa harkka meni tosi hyvin ja se antokin meille lisäpotkua viimeiseen suoritukseen! Meidän suoritusvuoro oli joskus tosi lopussa, joten meillä oli hyvin aikaa lepäillä ja käydä syömässä. Lämppä sujui ihan mukavasti ihan viimehetkille asti kunnes oli aika laittaa puvut päälle. Roosan puvun vetskari ei nimittäin suostunut lainkaan toimimaa ja enää kolme suoritusta ennen meitä, kääk! Lievästi sanottuna pientä paniikkia oli ilmassa. Lopulta se jouduttiin ompelemaan kiinni. Roosalle pisteet tilanteen loistavasti hallinnasta ;) itse en olis ehkä pystynyt samaan. Tuntui, että me muut oltiin paljon enemmän hermostuneita. Asia unohdettiin ja kaikki rauhoittuvat onneksi. Aika haikeaa oli kerääntyä siihen viimeseen rinkiin. Tää ohjelma oli niin rakas meille <3

Lopputuloksissa oltii siis neljänsiä, sunnuntain pisteet 5.30+3.10+8.10=16.50. Voiton vei Jyväskylän Sirius, hopealle tuli OVOn Ampeerit ja kolmantena siis Järvenpään Freyat. Escada onnittelee kaikkia mitalisteja!! :) Kaikkien meidän mielestä kaikki mitalistit todellakin ansaitsivat palkintonsa!




Maanantaina koulussa oli escadatyttöjen ilmeet vaisuja. Suurin pettymys alkaa mennä ohi, vaikka tuskin sitä koskaan täysin unohtaa. Kiitos kaikille, jotka on jakanut meidän pettymyksen, se tuntuu oikeesti tosi mukavalta :) Sunnuntain jälkeen oli tosi tyhjä olo. Ei oikeen jaksanut tehdä mitään ja oli vaan ikävä sitä kovaa treenaamista, sitä kun huomaa että ohjelma menee eteenpäin, sitä kun mennään monta kokonaista ja on ihan puhki. Ainakaan vähään aikaan ei ole luvassa samanlaista kovaa treenaamista. Tällä viikolla Escadalla on vähemmän treenejä ja lomaakin on jossain vaiheessa luvassa. Jaihota tulee kova ikävä - onneksi saadaan vielä kerran mennä se tekemään joulunäytöksessä. Vaikka kauden huipennus meni miten meni, jäi tästä kaudesta myös todella paljon hyvää käteen, vaikka se pettymyksen ohella tuntuikin aluksi turhalta. Kiitos kaikille jotka tsemppas ja kannusti meitä kisoissa ja treeneissä ja puski meitä eteenpäin!! Tärkeintä on, että me tehtiin todella kirjaimellisesti kaikkemme, vaikka aina sekään vaan ei riitä. Me uskotaan kumminkin että vielä tulee meidän aika. KIITOS TYTÖT TÄSTÄ SYKSYSTÄ<3 Tätä ei ainakaan ikinä tulla unohtamaan.

P.S. Jatkosta ei osata sanoa vielä oikeastaan mitään. Keskustellaan huomenna koko joukkueen voimin menneestä kaudesta ja siitä mitä tuleman pitää jos on pitääkseen. Luvataan tottakai ilmoittaa päätökset heti kun siihen pystytään! :)

kuvat Petri Vilhunen

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella harmillinen toi neljäs sija, kyllä kovan työn näki teidän ohjelman tasosta, hieno ohjelma ja suuret kehut aivan upeasta voimisteluelämyksestä! Tsemppiä ens kaudelle:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Escada onnitteluista :) Harmitteluni lopputuloksista. Tsemppiä teille, nähdään taas leireillä!

Anonyymi kirjoitti...

olitte ihan huippuhyviä, toivottavasti jatkatte vielä jumppailua :) ps. luin teiän vanhoja tekstejä ja aattelin vaa et kui pitkä pikkueeva on ?;)

Anonyymi kirjoitti...

miten teitä on vaa 7? ja onks jotkut siskoksiiii ?

Jessi kirjoitti...

kyllä meitä on kahdeksan, milka taitaa puuttua täältä blogista jostain syystä. Ja siis heidi ja eeva on kaksoset :)

Anonyymi kirjoitti...

olette parhaita escada!

Anonyymi kirjoitti...

toi nelossija oli kyllä tosi harmi, ja alko melkee itkettää ku luki tätä ! tsemppiä jatkotreenaamiseen ja onneks on ollu hyvä kausi !

Pikkueeva kirjoitti...

kiiitos niin paljon kaikille kommeteista, asiat näyttää näiden takia päivä päivältä valosammilta! :)

haha vai että tämmönen tuli mieleen! ;D mitähän mä olisin, 193,4cm mitattiin kai viime vuonna itse terkkarilla.. ei mut nii 156 jos oikein muistan, ja jos essiltä kysytään niin se usein tuppaa vähättelemään mun pituutta jotta pystyis todistamaan omaansa! :D

Anonyymi kirjoitti...

Minkäs pituisia muut escadan voimistelijat ovat? :)

Suvituuli kirjoitti...

Kaikki muut taitaa olla siinä välillä 160-170 mutta roosa on kai vähän päälle 170 (: mä oon esimkerkiks 165 ja oon pituusjärjestyksessä ihan keskellä.

Anonyymi kirjoitti...

heii,onko päätöksiä tapahtunu?:o

Suvituuli kirjoitti...

Ylihuomenna tulee lopullinen päätös niin sitten luvataan laittaa heti infoa tännekin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kivan pirtee tää uus ulkoasu:)