tiistai 20. lokakuuta 2009

Voimistelugaala ja vieraita Färsaarilta!

Kävästiin tossa noin viikko sitten siis esiintymässä Barona-areenalla Huippuvoimistelu-tapauhtuman yhteydessä pidetyssä voimistelugaalassa. Esitettiin yhteisohjelma Safirin kanssa ja koko ajan piti pelästyä, kun noita meijän sinisiä viime syksyn pukuja oli yhtä aikaa areenalla niinkin paljon :D Kokonaisuudessaan gaala oli hieno ja kaikki esitykset oli ikäänkuin liitetty toisiinsa. Meijän esitys meni myös ihan odotusten mukaisesti muutamaa pientä pudotusta lukuunottamatta, eli fiilis oli hyvä ja tunnelma kuulemma välittyi hyvin myös katsomoon :)

Ja kooste gaalasta tulee TV2 sunnuntaina 25.10. klo 16.30!

Seuraavan tiistain treenit olikin sitten taas hieman normaalista poikkeavat, nimittäin junnu- ja sennujoukkueet Färsaarilta tuli treenaamaan meidän kanssa! Jaettiin porukka niin että juniorit tekivät Safirin kanssa ja me treenattiin Marian johdolla seniorijoukkueen kanssa. Mahdutettiin kaksi ja puolituntiseen yhteiseen treeniaikaan jalkatekniikkaa, venytyksiä, aktiivista liikkuvuutta, hyppyjä, tasapainoja ja lopuksi vielä esitykset ja tietysti pakolliset yhteiskuvat ;) Todella kiva kokemus oli tämäkin, vieraat oli mukavia ja innostuneesti mukana vaikka englannin kanssa pitikin vähän hakea noita oikeita termejä ym :D

Seniorit


Ja koko porukka :)


Nyt lähen tästä valmistautumaan illan koitokseen eli siis Harkkakisat tai vaihtoehtoisesti Kisakatselmus tai muu vastaava tapahtuma Pirkkolassa! Toisin sanoen ensimmäinen virallinen esiintyminen tolla tämän syksyn ohjelmalla :) Hehee ja onkai pakko sanoa ääneen myös se totuus, että Cailap Cup on tällä viikolla! Viimeistään kisojen lähestymiseen herättiin tässä viikonloppuna ton jokavuotisen keilateippaus urakan merkeissä :D Erilaisten enemmän tai vähemmän ihmeellisten versioiden jälkeen päädyttiin lopulta ratkaisuun, joka tietenkin oli kaikkea muuta kuin simppeli ja yksinkertainen, vaikka sen piti olla lähtökohtana :P


Nyt moikkamoi ja harkkakisoista varmasti raporttia tulossa myöhemmin!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin eilen kuokkimassa Pakilan harkkakisoissa. Wow Escada, hieno ohjelma!

Heidi kirjoitti...

Todella paljon kiitoksia! :)

Anonyymi kirjoitti...

KUn te esiinnyitte siel barona-areenal safireitten kanssa ja teil oli ne teijän viimevuoden puvut ni saiks safir ne puvut teijän joukkueen lopettaneilt eskoilt vai tehtiiks ne niille?? (:

Anonyymi kirjoitti...

Sori tarkotin niit teijän sinisiä pukuja (:

Roosa kirjoitti...

joo lopettaneet eskot lainas pukuja esityksen ajaksi, kun oli juuri sopiva määrä :)

Anonyymi kirjoitti...

Okei(: