torstai 4. helmikuuta 2010

Escadan alkukausi

Näin heti aluksi pitää pahoitella, ettei uutta tekstiä oo vähään aikaan tullut. Meillä märskyläisillä loppu viime perjantaina koeviikko ja Nellillä ja Milkalla on se tällä hetkellä. Eikä paljon ehtiny rentoutua lukusessioiden jälkeen, kun heti alko uus jakso ihan täydellä teholla :(

Joka tapauksessa.. ton oman leirin jälkeen treenailtiin ohjelmaa, koska maajoukkueringinleirillä oli näyttö ja paljon ohjelmatunteja. Meitä vaivas kuitenkin valtava vamma-aalto. Alastalon Eevalla todettiin kylkirustotulehdus, joka ilmeni nyt vähän aikaa sitten olevan seurausta jostain selkälukosta. Sen kanssa ei saa kuitenkaan rasittaa itseään liikaa eli hengästyä eikä tehdä seläntaivutuksia. Heidillä meni nilkka ja lisäksi useilla oli vielä flunssa! Ihan kun siinä ei ois ollu jo tarpeeksi, Roosalla meni siellä leirillä nilkka. Noihin kun lisätään vielä penikka- ja selkävammat, niin ei meiän leirikokoonpano ollut mikää huikaiseva :s
B-maajoukkueringinleiri oli siis 22.-24.1. Leirin sisältöön kuului ohjelmatuntien lisäksi paljon lajinomaisia tunteja, yksi tanssitunti ja LTP-testit. Tunnit olivat hyviä ja tehokkaita ja opittiin paljon uutta, vaikka me ei aivan kaikkea saatukaan niistä irti vajaan kokoonpanon takia. Pahimmillaan tilanne oli tosiaan niin huono, että meillä oli yksi täysissä voimissa oleva voimistelukykyinen tyttö :( Me päätettiin kuitenkin, että ei jäädä murehtimaan loukkaantumisia, vaan katseet suunnattiin tulevaan :)


Kutsuisin ylläolevaa lähes loistoideaksi.. ;)

Nyt leirin jälkeen ollaan aloitettu ohjelman kanssa oikeen kunnon remonttiprosessi :D ollaan tehty tosi paljon muutoksia ja osa ohjelmasta on vieläkin vähän työn alla. Torstaina meillä oli poikkeuksellisesti neljän tunnin ohjelmatreenit plus vielä illalla normitreenit. Nyt kohta puoliin alkaa kolmen tunnin treenit, jotka sisältää tunnin baletin ja kaks tuntia ohjelmaa. Ohjelman kasaan puurtaminen on yleensä aika raskasta, joten toivottavasti saadan pikasesti paketti kasaan, että päästään hiomavaiheeseen (: tykätään kyllä tosi paljon tästä ohjelmasta ja kukaan ei malta odottaa, että päästään oikeen kunnolla treenaamaan sitä!


Juuri sitä todellista leiri-intoa!

Meillä on tässä samalla ollut ja myös tulossa oheistoimintaa. Tiistain aamutreeneissä on nykyään aina vesijuoksua ja siihen on tarkoitus saada joku vähän ohjaamaan kuinka siitä saataisiin vielä tehokkaampaa. Keskiviikkona treeneissä oli myös pilatesta, johon mä en kyllä päässyt osallistumaan uuden flunssan takia :( joku muu voi varmaan kertoa siitä myöhemmin! Meille on myös jossain vaiheessa tulossa fysiikkavalmentaja tarkastamaan fyysisiä perusjuttuja. Ekoihin kisoihin on vielä onneksi aikaa, kun tuo Caribia Cup on vasta maaliskuun loppupuolella.

Nyt mä lähen vaihtamaan treenikamoja, ennen kun onkin aika lähteä treenailee (: escada kirjoittelee taas jonkin ajan päästä.

PS. Tsemppiä kaikille Miss Valentineen meneville joukkueille!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Ootteko sittenki menos Miss Valentineen, kun nyt niiden sivuille tuli päivitetyt osallistujalistat ja ootte siel :)?

Suvituuli kirjoitti...

Moikkamoi ei me kyllä olla menossa (: ilmotettiin se jo ajat sitten, mut siel on vissiin vähän tiedot sekasin :D

Anonyymi kirjoitti...

Oliko escadan tyttöjä vanhojen tansseissa tänä vuonna? olisi kiva nähdä kuvia teistä mekot päällä!:)

Anonyymi kirjoitti...

Joo. Laittakaa kuvia!!

Pikkueeva kirjoitti...

Heip juu meitähän oli monin kappailen niin vanhojen tansseissa kun penkkareissakin! Yritetään mahdollisimman pian väsätä postaus ja rutkasti kuvia näistä tapahtumista, niitä on kyllä ihan mielin määrin. Kiitoksia ideasta! ;)