sunnuntai 23. marraskuuta 2008

hopeaa TUL:n mestikset, tullikset, tullikat, tultsut, tee uu ällät vai mitähän ne nyt oli!




tänään palattiin siis kotia turusta TUL:n mestaruuskisoista mukanamme hopeiset mitalit! kisat oli siis kakspäiväset ja ne käytiin niinku tossa edellä mainittiinki nii kupittaan legendaarisella urheiluhallilla.

kirjotettiin viimeks perjantai-iltana joten ei nyt sitte enempää siitä alkumatkasta ;D lauantai aamuna herätys oli jo 7 aikaan. aamupala oli aika pikanen ja murot hotkastuamme siirryttiin tilataksien ihmeelliseen maailmaan ja kisapaikalle. harkka oli sitten kello 9.06. siinä sattu muutama isompikin virhe. muutenkin tunnelma oli ehkä vähän aamunen ja pieniä juttuja sattu yhelle jos toisellekin. harkan jälkeen laitettii tuttuun tapaan meikit ja kampaukset, joiden laittoon meni kyllä lauantaina aika huimasti aikaa :D meinas jäädä alkumarssitki välistä ku joidenkin silmähileet oli vähän vaiheessa.. krhm :D no käytiin syömässä ja alettiinki valmistautua suoritukseen. aikataulu veny ihan hirveesti ja suoritettiin tunti myöhemmin, kun mitä alunperin piti. alkukisan suoritus suju ihan hyvin; tiputuksia ei tullu, mutta tasapainovirheitä turhan monta. alkukisan pisteet oli: 4,75/3,15/8,05=15,95, jotka riitti alkukisan toiseen sijaan. johdossa oli minetit ja kolmantena vegat. parannettavaa löyty siis vielä sunnuntaille. ilta suju ruokaillessa, telkkaria kattoessa ja muuten vaan levätessä :)

tänään herätys oli vielä aikasemmin, jo 6.45!! vaikka ite taisin heräillä yöllä joka toinen tunti :D tosiaan meille oli siunautunut suoritusnumeroksi 1., eli alotettiin siis koko kisa! ehittiin jopa laittaa hiukset pikasesti ennen harkkaa, joka oli 8.54. suoritukseen tuli taas muutama ylimääräinen keilavirhe ja muutenkin kokonaisuus jäi vähän tahmeaksi. taas jäi paljon petrattavaa suoritukseen. kisa alko jo klo 11, joten harkan jälkeen oli pienoinen kiire laittaa meikit ja alottaa lämppä. hyvin selvittiin ja ehittiin jo 10:ksi lämppäämään! suoritus oli noin klo 11.30, tänään suoritukseen mahtu valitettavasti jopa kaks rajanylitystä ja pientä muuta häslinkiä :( täten tän päivän pisteet, varsinkin suoritus otti huiman laskun; 5,10/2,85/7,10=15,05 (pienen pisteidenkorjauksen jälkeen! ;)) loppujenlopuks pistemäärä riitti kuitenkin siihen, että saatiin pidettyä toka sija jänskässä kisassa, jonka voiton vei selvästi minetit ja kolmannelle sijalle nousi saman seuran unikot :)

palkintojenjaon ja tuhansien kuvien jälkeen suuntana oli paikallinen CM eli citymarket ;) oli pikkusen jäätävän hyinen matka ja korvista lähti tunto. ja mikä parasta edessä oli vielä kävelymatka kupittaan asemalle laukkujen kanssa :D siinä ainakin itellä meinas hermot mennä (ja tais mennäki, en tiiä silminnäkijät varmaan tietää..) ku lunta lens naamaan ja samalla piti melkein juosta junaan ja raahata laukkua ja maa oli jäässä ja kylmyyttä oli ainaki 100 astetta. päästiin onnellisesti lopuks junaan ja pasilaan saavuttiin joskus 18 aikaan. helsinkiinki oli tuputtanu lunta ainaki sata200 senttiä ja perus AK:n (toverit roosa&suge&minä) matka kotiin oli tällä kertaa vähän mutkikkaampi ku normaaleista treeneistä. no, sain lopulta kotiovenki auki ja täällä sitä taas ollaan, väsyneenä, mutta onnellisena :)

viikonloppu suju kaiken kaikkiaan ihan mallikkaasti. petrattavaa löytyy kyllä vielä tosi paljon sm-kisoja silmälläpitäen ja viimenen puristus loppukauteen alkaa heti ens viikon alusta niin, että suoritus on paras mahdollinen kauden viimosissa kisoissa! :) nyt mä taidan tästä hipsiä kattomaan tota idolsin jänskää tuloslähetystä ja manaamaan tota kallea!! :D laitetaan myöhemmin lisää kuvia turusta! nyt hyvät yöt kaikille ja sillaisti palaillaan tänne myöhemmin!

meidän sarjan finaalin lopputulokset:
1. Minetit, TTNV (5,75/3,50/8,40) 17,65 + (5,85/3,50/8,05) 17,40 = 35,05
2. Escada, PNV (4,75/3,15/8,05) 15,95 + (5,10/2,85/7,10) 15,05 = 31,00
3. Unikot, TTNV (4,60/2,90/7,25) 14,75 + (4,90/2,70/7,45) 15,05 = 29,80
4. Firellit, JärvenpVoim (4,40/2,45/7,85) 14,70+(4,10/2,45/7,75) 14,90= 29,60
5. Pippurit, TuJy (4,75/2,80/7,20) 14,75 + (5,05/2,85/6,85) 14,75 = 29,50
6. Vegat, OVO (4,65/2,35/7,85) 14,85 + (4,75/2,40/6,85) 14,00 = 28,85
7. Iiris,Tampereen Voim (4,25/2,30/7,25) 13,80 +(3,70/2,50/6,85) 13,0= 26,85
8. Kristallit, HeKo (4,25/2,45/7,15) 13,85 + (4,15/1,95/6,85) 12,95 = 26,80

8 kommenttia:

Liliya kirjoitti...

Onnea hopeasta!
Hei pistäkääpä teidän blogi blogilistalle. Sieltä on helppo seurata päivittymisiä yms. :)

www.blogilista.fi

Inkku kirjoitti...

Kiitos! Joo täytyy tolle eijä blogimestari Eevalle mainita asiasta :)

Anonyymi kirjoitti...

mikäs teidän musiikin nimi on? onnea hopeest ja teiän ohjelma on ihana !

Inkku kirjoitti...

Boaz Maudan kappale The fire in your eyes (:
Jos satuit euroviisuja katsomaan niin Israelin edustajan biisi oli (:

Inkku kirjoitti...

niin ja kiitos(: !

Anonyymi kirjoitti...

kiitti ! joo siksikö se kuulosti niin tutulta - JA HYVÄLTÄ ! =)

Anonyymi kirjoitti...

teijän musiikki on kyl niiin ihana kuuntelin sitä euroviisujenjälkee iha hirveestija nyt viel enemmän:D ja ohjelmaki on taas kerran ihan hirveenhiano ja puvut on kyl huhhu sanoinkuvaamattoman ihanat ;)

Pikkueeva kirjoitti...

voi kiitoksia paljon! tosi kiva kuulla :)