keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lopulta merkitsevää ei ole se kuinka monta hengenvetoa otit, vaan se kuinka moni hetki oli henkeäsalpaava.



Oon jäsennelly tätä tekstiä päässäni pitkään, ehkä jopa vuosia. Sain aika rankan tehtävän tän tekstin kirjottajana, mutta otin sen jollain tavalla jopa mieluusti vastaan, sillä tiedän kyllä tarkalleen, mitkä sanat haluan tähän tekstiin sisällyttää. Oon pahoillani jo nyt mahdollisesta sekavuudesta, mutta en oikein tiedä miten tämmösiä ajatuksia pitäis jäsennellä. Toivotaan että osaan ilmaista asioita meidän kaikkien puolesta edes jollain tasolla.. :)

Tämä teksti ei käsittele nyt SM-kisoja (pelkästään), mä en aio kirjoittaa minuuttiaikatauluja tai sitä mitä maukasta kisaruokaa syötiin ja monen aikaan aloitettiin lämppä ja miten se meni :) Sydämellä on tällä hetkellä niin paljon asioita, että saisin luultavasti pienimuotoisen hermoromahduksen kelatessani niitä juttuja..

Palataan kuitenkin hetkeksi viikonloppuun, Kisahallille, paikkaan jossa aloitettiin ohjelman teko viime heinäkuussa.. tultiin viikonloppuna sinne ja oli uskomatonta huomata, miten ympyrä sulkeutui. Alkukisan latautuminen oli jotain, mitä en ollut ikinä nähnyt joukkueeltani; hymy korvissa, tippa linssissä, vahva itseluottamus ja ennen kaikkea ajatus, ettei ole muuta mahdollisuutta kun onnistua, me osataan se. Suorituksen jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että usko itseensä ja tekemiseensä on tässä lajissa kaiken A ja O. Kahdeksan tyttöä sanoi suorituksen jälkeen, ettei olisi ikinä halunnut matolta pois, eikä malta odottaa että pääsee sinne uudestaan. Tässä lajissa se merkitsee paljon, toivottavasti se merkitsi myös muille kuin meillekin.. :)


"We win or lose, we're teammates."

En oikeen osaa viellä ajatuksissani ymmärtää, mitä sunnuntaina tapahtui. En oikeestaan edes jaksa miettiä, koska sitä miettimällä tulee vaan hulluks ja tekis mieli repiä hiukset päästä. Mä olisin halunnu nähä ne samat iloset naamat, ku lauantaina. Sen sijaan näin kaheksan tyttöä, joilla oli kaikesta huolimatta ihanaa voimistella, mutta silti niin tyhjä olo.. Eihän sitä voinut mitenkään olla tyytyväinen siihen kisaan, ei niin millään meriiteillä. Mokattiin, ei päästy tavotteeseen, eikä oltu ilosia. Epäonnistuminen, pettymys ja suru. Silti joku osa meissä kaikissa nautti niistä tunteista siellä. Monista syistä. Kisahalli oli upea, voimistelijat oli upeita ja koko kisat oli upeat.

Silti mä en saa sitä ajatusta päästäni, että mitä jos kaikki oliskin mennyt nappiin. Enkä sitä, että me oltiin niin lähellä. Enkä varsinkaan sitä, miten paljon me raadettiin tänä syksynä.. Ihan tosissaan. Kliseiseltä kun se kuulostaakin, niin itkujen ja naurujen läpi kaikki kestettiin, kaikki mitä voitiin niin tehtiin ja käytettiin se kaikki mitä meillä oli. Muutos tehtiin ruokavalioista lähtien treenaamiseen joka asiassa.



Meidän sarjan mitalikolmikko oli kerrassaan upea, kaikki ihan mielettömän taitavia joukkueita, kaikilla upeat ohjelmat ja voimistelijat ja kaikki treenanneet hurjasti. Silti joku osa mussa miettii, että palkintosija olisi ollut niin hieno ja upea päätös tälle kaudelle ja työlle mikä ollaan saatu loppuun. Tiedän toisaalta myös sen faktan, mikä on urheilussa kun urheilussa tärkeintä; epäonnistuminen ei tuota tyydyttävää tulosta, eikä sen pidäkään. Näin paljon ristiriitasia tunteita mun kyyneleet sisälsi, jotka tippu hiljalleen Kisahallin parvelle nojaavan surullisen voimistelijan silmistä. Mä mietin, että joo eihän tää voimistelu ole pelkkää menestystä, mainetta ja mitaleita ja että olihan mulla ihan sairaan ihanaa tehdä tätä kaikkea. On sen voimistelun silti välillä oltava myös jotain konkreettista merkkiä siitä työstä. Nyt se ei voinut sitä olla, sillä edelleenkin suoritus on se, millä kilpaillaan. Kukaan ei laske niitä salilla kulutettuja treenitunteja tai motivaatiota tai onnistumisia treeneissä. Kaiken pitää tapahtua siellä kisoissa.

Se suurin ajatus, mitä mä en saa pois päästäni ja se syy miksi tää kaikki on niin kovin melankolista on se, että nämä tunteidentäyttämät kisat jäivät meidän joukkueen viimeisiksi. Asiaa oli varmasti moni jo uumoillut viime postauksen jälkeen, mutta tämän päivän palaverin jälkeen se on virallista. Jaa ja nyt tulee se hetki kun mä en enää tiedä mitä sanoa. Tän viikon aikana itketyistä kyyneleistä vois varmaan perustaa jonkin sortin valtameren.



Nyt tullaan juuri siihen risteykseen, missä suunnat on valittavissa voimistelun ja muun elämän välillä ja siihen pisteeseen, missä tarinan tulee saada lopetus. Lopettamiskysymys heräsi jo jossain vaiheessa syksyä, ja jo silloin sitä alettii vääntää kaikin mahdollisin tavoin ympäriämpäri. Elämään tulee ja on tultavakin muita asioita, opiskelut, muut harrastukset yms. Joillekin myös vakavat loukkaantumiset estävät lajin harrastamisen, sillä kuormitus ei anna tilaa lajista täysillä nauttimiselle.

Yksi syy lopettamiseen löytyy myös joukkueemme tulevaisuuden näkymistä. Yhdessä pohdittuamme tultiin siihen tulokseen, että ollaan muutama vuosi jollain tavalla poljettu paikoillamme. Syitä ei osattu sanoa, eikä keksitty mitään järkevää ratkaisua asialle. Moni sanoikin, että jokaisen asian on joskus loputtava, ja tämä piste, tämä ihana kausi ja ohjelma olivat hyviä siihen tarkoitukseen. Se kipu ja tuska ja suru mikä siitä aiheutuu ei pienene, vaikka sitä lykkäisi vaikka viidelläkin vuodella. Murehtiessa asiaa, tulee välillä olo, että mitä jos vielä? Kun asiaa lähtee purkamaan, huomaa, että aika näyttää nyt viisaria, jonka alla lukee the end.. Kaikilla mahdollisilla kielillä ja värellä.



Jos joku pyytäisi mua kirjottamaan asioita, mitä voimistelu on mulle antanut, kirjottaisin luultavasti maailman pisimmän romaanin. Tää laji on oikeasti kaikki se, mitä on. En tiedä mitään muuta asiaa tai lajia, jonka kautta pystyisi kokemaan ja näkemään asioita, mitä tämän kautta. Me ollaan ja oltiin kaikki voimistelijoita niin sydämeltä kuin ulkoapäin. Tehtiin aina kaikkemme lajin eteen ja panostettiin kaikkeen siihen liittyvään paljon. Voimistelun tekemän aukon täyttäjää on vaikea löytää, sillä lajin spesiaalisuuden määrää ei voi sanoin kuvailla.



Henkilökohtaisesti voisi sanoa, että koko elämä on 5-vuotiaasta pikkujumpparista asti pyörinyt tämän ehdoilla. Jossain vaiheessa, kun olin tarpeeksi monta vuotta kasvanut lajin kanssa, aloin jo kypsyttelemään ajatusta, että mitä ihmettä teen kun joudun lopettamaan. Mietin sitä edelleen, miten voin olla ilman tätä? Voimistelun voisi sanoa olevani elämäni rakkaus, asia mikä on saanut mut päivä toisensa jälkeen jaksamaan kaiken yli, kaiken huononkin. Mun elämä olis ollut niin erilaista ilman koko lajia, niin paljon köyhempää ja huonompaa. Oon maailman onnellisin siitä, että valitsin aikanani tän lajin. Ja niin on meistä kaikki muutkin <3



Lajin tärkeydestä siirrytään vielä hankalampaa asiaa, joukkuetovereihin. Ja nyt ne sanat viimeistään loppuu. Escada on huikea joukkue. Siinä yhdisty kaikki huippu-urheilujoukkueen tarvitsemat piirteet; urheilijamaisuus, motivaatio, kunnianhimo, intohimo, vankka ystävyys, luottamus, vahvuus, taito ja ennen kaikkea rakkaus. Puhuttiin just eilen autossa, miten erilaisia ollaan kaikki. Puhuttiin myös sitä, miten meiän joukkueen yhteishengen vahvuus tulee juuri siitä asiasta, että ollaan kaikki täysin omia persooniamme. Meille on aina annettu paljon vastuuta joka asiassa, ja ollaan itse saatu päättää monista asioista, mikä toi meille paljon lisää yhteishenkeä. Joukkueessa täydellisintä oli se, että kaikilla oli siinä paikkansa ja kaikista pidettiin huolta.




Meillä on muutamana vuonna ollut tapana kirjoittaa ns."posikuoret". Kaikki kirjoittavat siis anonyymisti toisistaan tekstit, ja ne jaetaan sitten toisille Pälen toimesta. Tämän vuoden tekstit saivat meidät todella liikuttuneiksi. Ne kertoivat kaiken oleellisen, sen miten paljon välitetään toisistamme, miten paljon kaikki tietävät toisistaan ja etenkin sen, missä toiset ovat joukkueen parhaita. Vaikka me oltiin erilaisia; toiset enemmän äänessä kun toiset, me silti pidettiin aina yhtä ja tehtiin asiat aina joukkueena. Kokoonpano on vuosien varrella muuttunut ja kiitos myös kaikille entisille Eskoille, matka läpi voimistelun maailman on ollut mieletön. Rakastan joka ikistä joukkuetoveriani enemmän kuin tarpeeksi :') En osaa kuvitella sitä, ettei enää ikinä olla Piken seiskapukkarissa jauhamassa siitä, mitä tyhmää Essi on taas tehnyt fyssantunnilla ja miten kaksosten suoristusrauta onkin ehkä jäänyt päälle. En voi kuvitella sitä, etten nää enää toistemme pieniä kätösiä eskoringissä, jonka sisäiset sanat on niin kultaa, ettei paremmaksi pääse. En osaa kuvitella, ettei olla enää tekemässä niska limassa töitä harkoissa. Se on meille niin ominaista.



Haluan vielä kerran lausua kiitokset rakkaille valmentajillemme, Virvelle ja Martsulle. On niin ihanaa, että ootte tehny tän kaiken mahdolliseks ja olleet niin huippuhyviä ja ihania valmentajia kaikki nää vuodet. Yhdessä ootte parhaita (vaikka ette aina yhtä mieltä vaikkapa vartaloliikkeiden käsistä yms. ;)), täydennätte toisianne ja annatte kaikkenne meille. Teistä molemmat on nähneet osan meistä kasvun pikkujumppareista huippu-urheilijoiksi, ja me kaikki ollaan ilosia siitä, että ootte olleet osana sitä kasvua eräänlaisina kasvattajina. Vaikeinakin aikoina ootte yrittäneet parhaanne mukaan pitää meidät yhdessä kasassa. Erityiskiitos lausutaan siitä, miten paljon luotitte meihin ja annoitte vastuuta, varsinkin tällä kaudella. Se toi meille niin paljon lisää tähän kaikkeen. Ei voida ikinä kiittää teitä tarpeeksi <3




Toinen erityiskiitos menee jojo-Pälelle. Tiedän, kuinka surullinen olet kaiken loppumisesta. Me kaikki ollaan niin surullisia siitä, ettet ole enää meidän rakas tukihenkilömme, varaäitimme ja Escadan emäntä. Sinulla on aina virtaa tehdä meidän eteen niin paljon, keksit aina asioihin ratkaisut ja olet jokaisessa vastoinkäymisessä ollut se auttava käsi. Se, miten paljon olet uhrannut niin meidän, kuin koko seuran eteen, on ihan päätähuimaavaa. Niistä hyvänä esimerkkinä on viime viikonlopun kisat, jotka ei olisi ollut mitään ilman sua. Oot Eskojen rakas mamma aina, joka on hoitanut joka asian vuosien varrella täydellisesti. We love you so much <3



Viimeiset kiitokset menee sekalaisiin osoitteisiin. Ensimmäiset menee seuralle. PNV on noussut vuosien aikana joukkuevoimistelun huippuseuraksi ja on kehittynyt vuosi vuodelta upeiden taustahenkilöiden ansiosta. PNV antaa kaiken mahdollisen tuen urheilulle ja tekee sen ihanasti, kiitos kaikille <3 Seuraavaksi kiitetään rakkaita vanhempia, jotka vuosi toisensa jälkeen ovat kuskanneet, kustantaneet ja etenkin kannustaneet. Voimistelusta on tullut näin osa myös joka perheen arkipäivää. Ilman heidän tukea ei oltaisi tässä. Seuraavat kiitokset ja terveiset menee PNV:n joukkueille, kaikille niille. Ootte ihania jumppareita joka ikinen, ja me kaikki toivotaan että jatkatte PNV:n hyvää menestystä ja kehitätte itseänne ja joukkueitanne Suomen ja maailman huipulle. Erityiskiitokset Glorialle, ootte joka ikinen upeita tyttöjä ja huipputaitava ja ihana joukkue. Ollaan teiän ikuiset isosiskot ja toivotetaan teille maailman suurinta tsemppiä tuleviin kausiin! PUS!

Viimeiset kiitokset lausutaankin sitten teille, rakkaat blogimme lukijat. Tästä bloginkirjoittamisesta on ollut vuosien aikana niin paljon iloa ja hyötyä joukkueellemme henkisellä tasolla, että tuntuu vaikealta jättää tämäkin. Kiitos kaikille kannustajille, tukijoille ja lukijoille lukuisista tsempeistä ja kannustuksista. Niiden merkitys saattaa näyttää pieneltä, mutta meille ne merkitsevät koko maailmaa!



Nähdään taas joskus, tsemppiä kaikille tuleviin kausiin ja koitoksiin, loistakaa, olkaa ihania ja voimistelkaa sydämenne kyllyydestä! Näyttäkää, mistä suomalaiset tytöt on tehty! ESKOT LOVES YOU!<3

P.S. Selvyyden vuoksi, meistä muutamia saatetaan vielä nähdä kilpamatolla eri joukkueissa. Infotaan sitten, kun on sen aika.

xoxo, Pikkueeva :')





56 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu, vaikka niin surullista asiaa onkin. Silmät kyynelissä luin tekstiä ja kuuntelin kappaleita. Monet jutut toivat mieleen sen ajan, sen hetken, kun oma joukkue päätyi samaan ratkaisuun. Eihän se helppoa ollut, mutta onneksi kaikki rakkaat muistot ja yhteiset kokemukset pysyvät <3

Anonyymi kirjoitti...

tää itketti. ei osaa sanoo oikee mitään, onnea jatkoon... whatever you do.

Anonyymi kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

olen aina tykännyt teidän ohjelmistanne, niistä on aina välittynyt se tekemisestä nauttiminen. vastoinkäymisiltäkään ei ole vältytty mutta olette jaksaneet puurtaa ja tuottaa muille elämyksiä. kaikkea hyvää teille jatkossa, toivoo teitä vuosia katsomosta seurannut

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihanaa tekstiä<3 Ootte ollu huippujoukkue, oon kadehtinu aina teitä kun ootte menestyny nii hyvin ja mun oma joukkue ei oo yhtää noin hyvin ikinä pärjänny. Olkaa todella ylpeitä itsestänne ja voimistelu-urastanne, jokaisesta hyvästä suorituksesta ja vähän huonpmmastakin...eihän sitä aina voi onnistua:)Ette voi uskoo miten järkytyin ja liikutuin yhtä aikaa tätä tekstiä lukiessa... Muistan kun pienempänä tyttönä ihailin aina teitä ja taitojanne kilpailuissa, olisin halunnut kuulua teihin<3

Olisi aivan superhypermahtavaa jos voisitte jatkaa blogia, kirjoittaisitte muuttuneesta arjestanne, jatkuneesta ystävyydestänne ja kaikesta elämäänne liittyvästä, jos aiotte mennä katsomaan kilpailuihin, jos alatte valmentamaan jotakin joukkuetta.....lista ei lopu koskaan

I love you always!

<3: Teijän ikuinen fani

Anonyymi kirjoitti...

En voi uskoo tätä rakkaat eskot!

Milja kirjoitti...

Voi ei, vaikka tätä osittain tulikin jo odotettua, niin järkytyin silti tekstiä lukiessani. Mutta kai se on totta, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Mun oli pakko omistaa teille pieni postaus omassa blogissa. Tekstiä ei siihen juuri tullut, kun tän lukemisen jälkeen oli niin äärimmäisen tyhjä olo :')

Suuret kiitokset ainakin yhden innokkaan katsojan puolesta useista kylmistä väreistä ja hienoista suorituksista! :)

PS. Pakko myöntää, että pillitin tätä lukiessa kun pikkulapsi! :D

Anonyymi kirjoitti...

tuli niin haikee olo tätä lukiessa... :( rupes ihan itekkin miettimään että mitä sit ku oma joukkue hajoaa.... pääseekö siitä ollenkaan yli...!
saitte viikonloppuna molempina päivinä aivan mielettömät kylmät väreet, istuin vaan suu auki hiljaa lumoutuneena ja katoin kun teistä huokui voistelemisen ilo. harvoin näkee sellaista latatumista ja eläytymisä. harvoin itselleni jää sellaista fiilistä että vau ja menee sanattomaks mutta te saitte sen kyllä aikaan. en osannut muuta sanoa joukkue kavereille kun että tää oli upee! menestyksekästä jatoa teille kaikille! :)

Anonyymi kirjoitti...

voi ei:/mutta aivan ihanasti kirjotettu pikkueeva, sait varmasti mun lisäks monen muun kyyneliin :')

ootte kyllä todellakin yhdellä tapaa mun lempparijoukkue; nimenomaan joukkuehengen puolesta! on ollu huikeeta kattoo kisoissa, kun JOKAINEN tyttö eläytyy ja vetää täysillä, antaa kaikkensa ja näyttää kuinka ihana laji tää on, voimistelun ilo välittyy varmasti jokaiselle katsojalle :)) tsemppiä jatkoon, toivottavasti postauksia nähää sillon tällön!<3

ps. yks ehdotus ois että tekisitte jonkun postauksen missä ois kaikista mahollisista kausista muistoo, kommenttia, kuvaa yms.. :) ja tietty semmosiakin postauksia missä on vaan kuulumisia luetaan mielellään!

pps. suge, sulla on mielettömän kaunis lauluääni<3

Anonyymi kirjoitti...

ei tiedä mitä sanoo, tyhjä olo ja erittäin haikee!
lähemmin en ketään teistä tunne, mutta tuolla jumppa matoilla on tullut seurattua teidän joka kautista harjoittelua ja toimintaa... ootte hieno joukkue ja aina ootte ollut kärkisijoissa kiinni !olette jaksaneet puurtaa ja rakkaus lajia kohtaa näkyy teistä läpi! viime viikonloppuna olisin kyllä mielelleläni teille sm-mitalin suonut!
toivon että teitä tullaan vielä jossain määrin näkemään ja kuulemaan!! kaikkea hyvää teille jokaiselle! paljon olis sanottavaa mutta paljon jäi sanomatta, en nyt saa vaan ajatuksiani sanoiks...
ps. pikkueeva oot ollu mun ikuinen suosikki!
tsemppiä elämään!

Anonyymi kirjoitti...

tää teksti veti mut ihan sanattomaks, kyyneleet vaan valuu :'( tsemppiä teille kaikille jatkoon, mitä ikinä sitten teettekin, ootte ihania <3

Anonyymi kirjoitti...

kaunista tekstiä<3 kyyneleet silmissä minääkin tätä luen<3 joskushan se aina loppuu ja se vaan on niin rankkaa...joukkuevoimistelu on ihaninta ja kauneinta urheilua. En tiiä mitä munkin elämästä olis tullut ilman voimistelua ja joukkuetta<3

Anonyymi kirjoitti...

en tiiä mitä sanoisin... ootte super ihana joukkue ja kyyneleet valuen luin tätä tekstiä. onnea kaikille jatkoon, mitä ikinä päätättekään tehdä !

t. loistavan voimistelujoukkueen Escadan ikuinen fani

Gloria kirjoitti...

Ihana, mutta kyyneleitä tuottava teksti! Tosiaan ootte aina ollu meijän voimistelu isosiskot ja esikuva. Ei voi muuta ku kiittää ja kumartaa! Toivottavasti nähää teit viel usein pikessä ja kisoissa!
LOVE GLORIA

Anonyymi kirjoitti...

voiei ! ihan itku silmässä luin. harmi kun nyt tällee mut joskushan tän on kuitenkiin loputtava =(

Anonyymi kirjoitti...

tuhannet kiitokset kaikista tunteista mitä ootte katsomon ja meidät saaneet tuntemaan. tulee niin kova ikävä ja orpo olo

Päle kirjoitti...

Rakkaat tyttöseni!
Haikeaa luettavaa. Jään niin kaipaamaan tätä joukkuetta, vaikka varsin hyvin ymmärränkin ratkaisunne. Onneksi ystävyytenne ei häviä minnekään ja odotankin näkeväni teidät usein olohuoneen sohvallamme pohtimassa asioita ja katsomassa kisavideoita.
Kiitos Eskoset, tätä joukkuekokemusta en vaihtaisi mihinkään.
Love you girls!

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei osaatte kirjottaa nii ihanasti ja luoda ajatukset sanoiksi et tuli taas itku silmään ): Teistä on aina näkynyt mielettömän hyvä joukkuehenki ja ootte näyttäny aina sitä oikeeta joukkuevoimistelua ! Aina kun ootte tullu matolle ja näyttäny teijän ohjelman, oon saanu kylmii väreitä meni suoritus miten tahansa. Ootte tosiaanki raivannu tienne menestykseen ja tuun kaipaamaan sitä miten teijän kasvoista näkyy että rakastatte tätä lajia. Pärjäämisiä kaikille, onnea jatkoon ja kaikkea hyvää tasapuolisesti kaikille ! <3

kata kirjoitti...

Tää teksti sai kyl kyynelet vierähtämään poskelle..tsemppiä teille kaikille tulevaan!!:)ootte mahtavia!

Anonyymi kirjoitti...

voi ei <3. aijjotteko kummiski "jatkaa" voimistelun puolella valmentajina ?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos teille ihanista voimistelu elämyksistänne mintä toitte mukananne menessänne matolle. Joka kerta tekemisetä välttyi katsomoon saakka voimistelun riemu ja vahva joukkue henki ja näytitte, että rakastatte tätä kaikkea. Itku tuli kun luin tekstiä.

Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti teitä nähdään valventamassa vielä joskus.

Saara kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saara kirjoitti...

:( ♥

Anonyymi kirjoitti...

Oli niin ihana teksti että tuli kyyneleet silmiin ;) Muistan kun meidän joukkue lopetti yhteisen uran. Me kisattiin teidän kanssa samoissa sarjoissa aina Hobittiajoilta saakka :)
Onnea jatkolle <3

Anonyymi kirjoitti...

tää on nii haikee postaus <3<3
kyyneliä vaan tulvi silmistä samalla ku kuuntelin kappaleita ja luin tekstiä. tää sai ajattelemaan et miten tärkee tää laji on ittellekki ja tuli kauhee hinku päästä kisamatolle ilmasemaaan. <33

kyyneleet vaa lisäänty ku tää sai ajattelemaan et mitä sitte kun oma joukkue hajoaa. :oo kumpa tätä lajii ois aina mahollista harrastaa!

Voimia teille ! <3<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana teksti ja alkoo itkettää kun luin tätä. Muistan teijät kyllä aina. <3

Anonyymi kirjoitti...

<3 ootte ihania <3

Anonyymi kirjoitti...

kaikkea hyvää tytöt!!
mun mielestä saatte olla ylpeitä siit mitä teillä oli, olitte hieno joukkue ja upee esikuva!!! todellisia urheilijoita!!
tää teksti saa silmät kyynelehtiin, upee voimistelu-ura takana, joskus sen on päättyttvä ja nyt on teidän aika ja voitte leuka ylhäällä muistella menneitä, ootte kaikki hienoja tyyppejä!

Anonyymi kirjoitti...

escada jättää jälkensä kyllä joukkuevoimistelu maailmaan! SE ON VARMA

Anonyymi kirjoitti...

Wau mikä teksti ! ihan itketti kun sitä luin. Tulee aivan mileen omat ajat kun joukkue joutui lopettamaan vuosi sitteb samoista syistä kuin tekin nyt. Tätä lukiessani tunsin aivan kuin oliisn itse ollut kirjoittamassa tätä.

Anonyymi kirjoitti...

tulee ikävä ): <3

ida kirjoitti...

sanattomaks vetää :( se kaikki mitä ootte antanu tän lajin eteen, kaikki mitä ootte tehny tulee jäämään teijän fanien mieleen ja muittenkin :) teissä oli jotain mitä muilla ei ollu; elämys tästä lajista! Kiitokset ihanista hetkistä kisoisssa! terkuin.sanix-tyttö :)

Sari Kaskilahti/Puumalainen kirjoitti...

Ihanat Escadan tytöt; luin juuri viimeisen tekstin...Paljon iloa ja valoa tulevaisuuteen! Olette olleet hienoja urheilijoita ja esikuvia nuoremmille voimistelijoille. Toivon sydänmestäni teille kaikille uusia menestyksiä tulevaisuudessa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tää ei voi olla totta =(( Mä oon aina ihaillut teijän ohjelmia ja kuinka te teette niitä ! :( Katoin leffan mistä tää teijän syksyn musiikki oli, aivan ihana ohjelma päättyi hyvin mutta surullisesti niikuin teidänki voimistelu ura ! :(( Toivottavasti kirjotatte vielä blogiin että tietää mitä teille kuuluu kun teitä ei näy enään pirkkolan 7 pukkarissa tai harkka matolla salissa =( Mullakin tuli itku kun luin tätä ! <3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Escada! aploodit teille olette olleet MAHTAVIA, tämä on niin haikeaa ja surullista. Ei teistä haluvaisi päästää irti.

Anonyymi kirjoitti...

Kyyneleet valuvat tätä lukiessa.. Tulee niin muistot mieleen omalta lopettamisajalta. Vaikka lopettamisestani on jo muutama vuosi, voimistelun jättämä aukko ei ole täyttnyt vieläkään, enkä usko minkään täysin täyttävän sitä. Lopettaminen harmittaa vieläkin tosi paljon, vaikka minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja jos vain on jotenkin mahdollista jatkaa voimistelua jollain tapaa , niin jatkakaa, koska muuten tulette katumaan. Me ollaan vaan kerran elämässä nuoria ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Minun ikäisilläni (vaikka nuori vielä olenkin) alkaa olla jo se tilanne, että enää voimistelun harrastaminen ei edes ole mahdollista ja se tuntuu tosi surulliselta. Janne Ahonenkin palasi hyppäämään, koska hän tajusi, että kohta siihen ei enää olisi mahdollisuutta. Itselleni lopettaminen oli tosi vaikeaa, mutta ei se välttämättä kaikille ole. Ja joukkuevoimistelu on niin ainutlaatuinen laji, että korvaavaa on hyvin vaikea löytää. Kun tähän lajiin on kerran rakastunut niin tuntuu, ettei muuta edes haluakaan. Toivon jaksamisia teille kaikille ja onnea ja menestystä vuodelle 2011!!

Anonyymi kirjoitti...

Pitäkää toisistanne huolta. Meidän entinen joukkue oli tosi tiivis, mutta silti ollaan nyt kaikki ajauduttu omille teillemme. Se on tosi harmillista. Joukkuevoimistelussa kun yksi parhaita puolia oli se, että ikinä ei tuntenut olevansa yksin. Pitäkää yhteyttä toisiinne!

Anne kirjoitti...

Escada, teillä on upea yhteinen taival takana. Yhteiset kokemukset ja muistot tästä ihanasta lajista tulevat varmasti säilymään sydämissänne aina! Olette hieno joukkue, ja saaneet monet liikutuksen kyyneleet ja palan kurkkuun vuosien varrella aikaan myös minulle. Toivon teille kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Sanni kirjoitti...

iso kiitos kaikista elämyksistä mitä ootte meille katsojille vuosien aikana tuoneet ja kumarrus mielettömän taitavalle joukkueelle! tsemppiä jatkoon teille ihan jokaiselle ♥ tosi kauniisti kirjoitettu teksti, pakko myöntää että mäkin vuodatin muutamat kyyneleet tätä lukiessani :>

Anonyymi kirjoitti...

ois kiva kuulla miten teil menee nyt !!! uutta postausta thank you !!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua ja onnelista uuttavuotta 2011! Escadalle

Uutta potsausta odotellessa

Anonyymi kirjoitti...

Upeita sanoja, upeita tunteita. Tuntuu, kuin olisit pukenut sanoiksi myös omat tuntemukseni viime kevään lopettamispäätökseltä.

Mielettömästi tsemppiä teille kaikille jatkoon: elämä ilman voimistelua ei (ainakaan omalla kohdallani) ole yhtään sen helpompaa kuin sen kuvittelikaan olevan... Jokaisen kisan katsomossa itkettää. Jokaisen suorituksen aikana tekisi mieli olla itse matolla. Ja jokaisen vanhan kisamusiikin kuullessaan sydän pomppaa pilviin, silmät kostuvat ja lihasmuisti tekee tehtävänsä...

Jos saan sanoa, niin varsinkaan viimeisen kautenne aikana ette mielestäni missään nimessä polkeneet paikallanne, vaan olitte löytäneet tekemiseenne sellaisen rentouden ja nautinnon, jota ei voinut olla huomaamatta.

Nauttikaa toisistanne, ihanista muistoista ja elämän uusista käänteistä!

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä tosi tosi paljon Eskoille jatkoa ajatellen :) Rankkaahan tollanen on, mutta niin vahvan joukkuehengen omaavana varmasti jaksatte eteenpäin :) Eiköhän teitä nähdä jossain määrin kisoissa kannustamassa, tuomaristossa tai valkkuina? :) TSEMPPIÄ JATKOON :) <3

Anonyymi kirjoitti...

toi postaus ois ollu paljon parempi jos ois ollu kuvia mukana teidän yhteisistä vuosista. aika tylsäks käy pelkät musavideot...

Anonyymi kirjoitti...

hei vastatkaa pliis tähä et jatkatteko blogin kirjottamist vai ? :)

Anonyymi kirjoitti...

vähä kiva et yks teist on päässy siihen ovo teamiin! onks muut teist jatkamas voimisteluu missään?
uutta postausta teijän jatkosuunitelmist!

Anonyymi kirjoitti...

ois tosiaan ihan kiva kuulla mihin ootte jatkanu voimisteleen ja kuulumisia =)

Anonyymi kirjoitti...

Ketkä teist on kaksosii? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ketkä teistä voimistelee Mimodeksessa?

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä Escadaa! <3

T. Marisanna

Anonyymi kirjoitti...

Näin pari tyttöö teisyä Mimodeksesa! Ihanaa, että pari jatkoi ainakin voimistelun parissa. Ja eikä Roosa ole Ovo Teamissä? <3 Love you

Anonyymi kirjoitti...

Uus postaus!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Saisitteko tehtyä yhden postauksen teidän jostain lähiaikaisesta tapaamisesta :) jos siis voisitte tehdä sellaisen?

Anonyymi kirjoitti...

Voisin lukee tään teksin 1000000000000000000000000000 kertaa ja liikuttua aina tätä lukiessani. Surullista ja todella todella todella todella haikea olo tätä lukiessani tuli ja sama olo varmaan jatkuu 1000 päivää eteenpäin. Ette voi uskoakaan kuinka paljon rakastin ja ihailin teidän joukkuetta... Mutta elämä ei tähän pääty ja toivon teille oikein ihanaa, rakkaudellista, mahtavaa, mukavaa,, iloista sekä ihanien kausien muistelemisen loppuelämää!:)

Rakkaudella: teidän ianikuinen fani<3

I LAAAV JUUUUUUUUUU OOOOLWEISS ESKADA!!!!

Ps. Aivan ihanasti kirjoitettu pikkueeva<3

Anonyymi kirjoitti...

tämä on ihana ja koskettava teksti! <3 itkin ja itken vieläkin, todella koskettava teksti, varsinkin kun oma joukkueenikin on lähellä hajoamista ja tulee mieleen kuinka surullista se sitten on.. :( olen ihaillut teidän joukkuetta ja teidän ihania ohjelmia, haikeaa päästää irti näin ihanasta ja upeatsa joukkueesta.. :( SUUR KIITOS, VIELÄ TEILLE ESCADA, ja toivon teille kaikkea hyvää ja hyvää jatkoa teille kaikille!! <3<3 pikkueeva, kiitos tästä ihanasta ja koskettavasta tekstistä<3 tulen aina ihailemaan teidän joukkuetta ja toivon tulevani teidän kaltaiseksi voimisteliaksi, notkeaksi, luovaksi, ilmaisulliseksi ja inspiroivaksi!! <3 kiitos näistä ihansita sanoista ESCADA!! <3


terveisin: ikuinen ihailijanne KRISTA!! <3



KIITOOOSS!!! <3<3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

monen kuukaudenkin jälkeen vielä itkettää tätä lukiessa!